Anni herätti mut soittamalla mulle aamulla yheltätoista, se kysy että haluisinko lähtee sen kaa Hämeenlinnaan. Sen iskä meni kuuntelemaan jotain Jazz tapahtumaa. Meiän piti aluks mennä kiertelemään kauppoja, mutta tajuttiin vasta kun nähtiin tyhjät ja pimeet liikkeet että eihän ne oo auki sunnuntaisin. Suunnattiin sitten Citymarkettiin, käytiin ostaan juotavaa, viinirypäleitä, sipsejä ja pullavaa. :D Käveltiin sitten sinne Eino Leinon puistoon, missä se oli. Mentiin aika kauaks siitä lavasta, koska halutiin jutella ja syödä rauhassa. Syötiin, naurettiin ja kuvailtiin. Jossain vaiheessa noustiin ja mentiin vähän kiertelemään. Jossain vaiheessa alko satamaan, lähdettiin kävelemään Annin iskän autolle. Käytiin vielä kaupassa ja sitten mut vietiin kotiin. Hengailin kotona, kunnes kello tuli puol kaheksan ja alko Vain Elämää. Mun sisko katto sitä mun kaa, jossain vaiheessa äitikin tuli kattoon. Räyhäsin niille jos ne uskalskaan hiiskastakkaan sen aikana.
Vain Elämää on vaan niin paras ohjelma ja siinä ekassa kaudessa on ainakin tosi mahtavia artisteja. Etenkin Jonne!♥ Ihanaa että se tulee nyt uusintana, koska osa niistä ekan kauden jaksoista näkyy Youtubessa, mutta ei esim. Jarin, Erinin, Nipan eikä sitä viimesintä jaksoa. Kiva että pääsee kattoo ne loputkin :) Kunpa siitä tulis semmonen DVD jossa olis ne jaksot. I hope.:3
Sen jälkeen siivoilin huonetta ja hengailin. Jossain vaiheessa Aiju laitto mulle viestin että:
"Ootko vielä elossa? :)♥
ei olla nähty pitkään aikaan..
tuun vasta ens lauantaina tai sunnuntaina :(
mietin että haluaisitko tulla meijän iskälle kauniaisiin torstaina tai perjantaina?? :)
Ikävääää.. ♥"
Ollaan nähty Aijun kaa viimeks päättäreinä. Mulla on ollu sitä kamala ikävä, mutta ton viestin jälkeen tajusin kunnolla kuinka ikävä mulla on sitä mursua! En oikeesti tiiä miten selviän ilman sitä.. ;(
Mutta siis oon menossa Aijun iskälle torstaina ja tullaan sieltä lauantaina. :)
Katoin äsken yhen leffan Youtubesta, nyt kirjotan tätä :D Tiistaina oon menossa sinne Radio Aallon konserttiin, kivaa päästä näkeen niitä artisteja/bändeja jota sinne on tulossa. Varsinkin Sunrise Avenue:ta on kiva päästä kuuntelemaan.
Nyt vielä kuvia tästä päivästä:
Kuolatkaa pois vaan :P
Tiiän huonosta kuvakulmasta otettu, kun Anni ei jaksanu nousta ylös xd
Päivänasu:
pitsitoppi - Gina Tricot
musta toppi - Gina Tricot
farkut - Kapphal
Korut:
niitikoru - Lindex
kello - Ice Watch
Laukuna toimi laukku joka on mun tädin vanha :D
Oi oot niin kaunis noissa asu kuvissa:)
VastaaPoistaja mustaki vain elämää on toooosi hyvä ohjelma, katoin ekan kauden kaikki jaksot, oon kattonu niitä yt:stä ja nyt taas katon telkkarista :D
Kiitos ja se on vaan niin hyvä ;)
Poista♥: Maria
Aww...oot niin kaunis : 3
VastaaPoistaEi sinne konserttii mun mielest mitää yllätysvierast tuu..
Anot vähä keksin juttui omast päästää :-D
Aijukii on myös tosi kaunis : 3
Harmi ku en pääse ite sinne konserttii :(
Oisin halun tulla moikkaa...
Mut en ala nyt mitää romaanii täs tekee :-D
Hyvää kesää teille molemmille!
Voi kiitos! Niin, olishan se aika kiva jos Jonne tulis sinne mutta niin :D Ois ollu kyllä kiva jos olisit tullu, harmi :(
PoistaKiitos vielä ja hyvää kesää sullekkin! :)
♥: Maria
Tunnetteko Jasminen (http://think-nothing-of-it.blogspot.fi/)?? :) Ku ootte sen kaa samas koulus!! :)
VastaaPoistaOOTTE IHANIA + SUPER KAUNIITA ;3<3
Tunnen :)
Poistaheiii , oot ilmeisesti osallistumassan noihi vaahtobileisiiii , niin meetkö sinne jonkun kanssa ? ja ootko tietone että sinne ei siis saa tulla vanhempia ? :D koska oltais menossa mut nuo ei päästä ilman aikuisia...
VastaaPoistaJuu ollaan Aijun kaa menossa. Ja siellå fb sivuilla ainakin luki että ikärajaton, luultavasti vanhempaskin pääsee sinne. Voittehan sitä vielä kysyä esim. Kun ostatte ne liput tai siellä fb sivuilla kysyä:)
PoistaArvaa kauan mulla kesti suostutella mun äitiä, monta tuntia johon mahtu kiukkua,huutoa, itkua ja näin:)
oi kiitos vastauksesta!
Poistapliis voitko vastata ...
VastaaPoistaOot kaunis..sunnuntaina kaupat kii unohtu, vai? <33
VastaaPoista