Itsenäistyminen, Ennen yksin bussilla kulkeminen oli painajaista, koulussa yksin olo oli aivan kamalaa. Välttelin tilanteita, joissa piti tutustua uusiin ihmisiin tai tehdä jotain yksin. Nykyään kuljen joka päivä bussilla. Tässä jaksossa mennään Elinan kanssa joka päivä samalla bussilla, mutta muuten meen aika usein yksin. Oon jopa vähän erakoitunut. Vaikka tykkään edelleen olla koulun jälkeen kavereiden kaa, se on huomattavasti raskaampaa. Seiskalla olin joka ikinen päivä jonkun kaverin kanssa, ja kun äiti sano että eiks mun kannattais olla enemmän kotona, mutta ei, tuolloin sain paljon energiaa kavereiden kaa olosta. Nyt jos meen kaupungille koulun jälkeen oon sen jälkeen ihan sika väsynyt. Eikä se välttämättä johdu siitä että muutettiin tänne. Nautin enemmän olla yksin, kun ennen.
Uusia ihmisiä, Oon tutustunut ihan sikana uusiin ihmisiin, oon saanut paljon uusia hyviä kavereita. Oon aina ollut aika nopea tutustumaan ihmisiin. Tervakoskella on edelleen mun kaikista lähimmät kaverit. Selväähän se! Kun muutettiin, pelkäsin eniten että en saa kavereita ja vietän välkät vessassa. Mutta ei. Ekana päivänä Emmi, Katri ja Piia adoptoi mut niiden joukkoon. Välillä yllätyn edelleenkin miten kuulun niiden porukkaan niin tiivisti. Kun ne suunnitteli joululomalle yökylä-reissua, niin en ees odottanut että se kutsu automaattisesti koski muakin. Kivaa muuten oli ;D Muutkin mun kaverit on tullut tuolta ihan itsestään. Köksässä olin heti aluksi Ritan parina, niinkuin vieläkin. Ja Ritan kautta tutustuin myös Pinjaan. Elinan kanssa kuljettiin samalla bussilla, ja kun se pyysi mua fb´ssä kaveriks niin laitoin sille viestiä että eiks se tuukkin mun kaa samalla bussilla.Ja sovittiin että mennään kaupungille joku päivä. Sitten oon saanut myös kavereita eri tunneilta. Vaikka ekat hetket on tosi jäätäviä niin kyllä se siitä ;). Kunhan on avoin, eikä sulkeudu omaan kuplaansa (mihin mulla on taipumus) niin tutustuu ihan huippuihin ihmisiin.
Pieniä ihania hetkiä, opin nykyään nauttimaan enemmän pienistä hetkistä enemmän. Esim. kun saatiin musiikin tunnilla meidän bändin kanssa yks biisi soitettua putkeen ihan sika hyvin olin tosi onnellinen. Viikonloput Tervassa ei enään mee lahnatessa Aijun lattialla. Tai no kyllä mä vieläkin välillä huomaan että ei olla tehty päivänä mitään muutakun pelattu kännykällä. Mutta paljon vähemmän. Mulla on Siiriin, Jennaan, Anniin, Aijuun ja Elluun nykyään paljon läheisemmät välit. Niitä ei nää enään joka päivä, joten ei jaksa kinastella mistään pikku asioista. Tai noh Annin kaa kinastellaan aina, mutta se on vaan sitä meidän ystävyyttä ;*. Myös entisistä "koulukavereista" on tullut läheisiä ystäviä. Esim. Mari ja Suski, joiden kanssa en ennen niinkään puhunut, muutenkun koulussa.
Enemmän mahdollisuuksia, Tampere on tosi monta kertaa isompi paikka kun Tervakoski. Tervassa on yksi lukio, jos haluaa johonkin muualle lukioon niin koulumatkat venyy sitten tosi pitkiksi. Täällä on paljon eri mahdollisuuksia. Noh olishan mulla myös mahdollisuus muuttaa Helsinkiin, iskälle. En ole vielä miettinyt että minne meen lukioon. Onneks mulla on vielä aikaa miettiä. En oo ees varma että käynkö sen lukion täällä vai Helsingissä. Joten oon tosi onnellinen että mulla on oikeesti paljon valinnanvaraa.
Kertokaa missä asioissa teidän elämässä te ootte tyytyväisiä. Mä oon kipeänä kotona, joten yritän kuvata jonkun videon sitten kun tervehdyn tästä. Pitäkää huolta itsestänne ja nauttikaa tuosta auringosta!
♥: Maria
Oot tosi kaunis :)
VastaaPoistaOon tyytyväinen kun saan käydä koulua ja on kiva nähdä koulussa ystäviä <3 Siihen et mulla on todellisii ystävii jotka oikeesti välittää. Siihen että saan harrastaa sitä mitä ite haluun ja siihen et oon terve, ja onnellinen. :)
VastaaPoista-Suvi
anni-suvi.blogspot.fi
Tää oli hyvä postaus! Oot ihana, miss you♥!
VastaaPoistamiss you too! ♥ toivottavasti nähtäis pian!
PoistaTosi kiva postaus! Pari postaus ehdotusta: Kaveripostaus
VastaaPoistaSwap (eli sovitte kaverin kanssa rahan summan jolla ostatte
jotain juttuja ja sitten lähetätte ne toisillenne ja avaatte
videolla ;))
oot kaunis :)
VastaaPoistaMä oon tyytyväinen tai oikeestaan onnellinen että mulla on maailman paras perhe ja ystävät!<3
VastaaPoistaSiis aivan ihania kuvia, ja se eka söpö ku just puolentoista metrin kohal yletät xd, -oot sellaine pieni, mut sisältä iso ihminen. Tarkoitan et kun luin tekstisi kahteen kertaan, sisältö on kasvanut hurjasti viime kesäisestä, ja jotkun sun videoistasi joissa oot ja puhut rauhallisesti, antaa kuvan et oisit vanhempi, tarkoitan positiivisessa mielessä että osaat myös olla rauhallinen. Vaikka on sulla se hauska puolesikin, mikä pitääkin, ja niistäkin on hyvii, hassuja kuvia ja jopa videoita :) -Tää blogi on mielenkiintoinen ja sä panostat tähän paljon ja Aiju omalta osaltaan myös. -kivaa talvipäivää teille ja parane pian jos vielä oot kipeenä...:)
VastaaPoistaTodella ihana postaus :3 Luin toosi huolella joka kohan :)
VastaaPoistaIte olen tyytyväinen siihen että saan asua Suomessa, ja että minulla on perhe ja ystäviä, jotka on tukena aina tarvittaessa. Niin ja millä nimellä teitä voi seurata instagramissa? Teilla on ihana blogi!
VastaaPoistahttp://pretty-moments-aurora.blogspot.com/
Mäki oon kipee:( Parane Maria ja tosi kiva postaus oli kiva lukee tämmöstä "syventävää" tekstiä ;)
VastaaPoistaMaria oot vaan niin super nätti♥ Mulla ois sulle kirje:) Mutta en löydä postimerkkejä. Mutta sitten kun meen taas kaupungille ostan niitä:) Oon teijän koko kaveri porukan suuri fani♥ Mäkin haluisin tollasen ystävät:) Paranemisia sinne♥ Terkkuja koko porukalle:) T. Anskuli♥
VastaaPoistaOot kaunis ja mull on samanlaiset kengät:))
VastaaPoistaKui pitkä oot?😉☺️
VastaaPoista