Perjantaina äiti ja mun siskot tuli hakeen mua suoraan koulusta. Mentiin ic-junalla Riksuun, missä iskä ja oli meitä vastassa meidän toisen koiran kaa. Mentiin mummulaan suoraan ruokapöytään. Siiri, Jenna ja Suski tuli mun mummulaan ja parin tunnin juoruilun jälkeen lähdettiin Aijulle jossa oli myös Elise. Elise tosin lähti aika pian kotiin. Juttelun ja syömisen (Suski tilas meille pizzaa :3) jälkeen keräännyttiin lattialle parin kynttilän kanssa ja avauduttiin milloin mistäkin asioista :D. Nukkumaan mentiin joskus yhen aikoihin. Mä, Jenna ja Siiri tungettiin kaikki ittemme Aijun äidin sänkyyn, ja kyllä se oli pikkusen huonosti nukuttu yö. Aiju nukku omassa sängyssään ja Suski Aijun huoneessa patjalla.
Aiju kokeili sen isosiskon pukua, mikä sillä oli penkkareissa :D
Lauantaina heräiltiin ja ja suunnistettiin keittiöön. Croisantit uuniin ja hengattiin siinä pöydän ääressä varmaan tunti :´D. Jossain vaiheessa alettiin siivoilemaan ja pakkailemaan ja Suski lähti. Myöhemmin Jenna ja Siiri. Mä lähdin niiden kaa samalla oven avauksella käymään mummulassa. Ramppasin ton iltapäivän aikana varmaan kolme kertaa mummula-Aiju väliä. Noh nykyään se tuntuu tosi lyhyeltä matkalta kun ennen mutta silti alko pikkusen ärsyttää xd. Mentiin yöks Marille, jossa oltiin koneella, katottiin Putousta ja pari leffaa ja syötiin tortilloita.Tänään meidän herääminen kesti varmaan pari tuntia. Tai kyllä me oltiin herätty mutta lahnattiin sängyillä ja oltiin koneella. Kahentoista aikaan Aijun äiti tuli hakemaan meiät ja menin mummulaan. Lähin taas käymään Aijulla, kunnes piti lähtee mummulaan. Pappa lähti viemään meitä Tamperereelle. Ihanaa kun ei tarvinnut istua junassa ♥. Nyt oon ollut pari tuntia kotona. Tein jopa läksyjä!!
Huomenna on helppo päivä koulussa. Viime viikko oli paljon rankempi mitä olin kuvitellut, vaikka oli penkkarit ja vanhat jotka vähän helpotti koulupäiviä. Muutenkin tää jakso on rankempi kun pari edellistä ja oon unohtanut kuinka raskaita 8-16 päivään oikeen on...
Kertokaa toki mitä te ootte tehnyt viikonloppuna ja millon teillä on hiihtoloma! :)
Käykääs vielä katsomassa nää blogit ;)
Siirin ja Jennan blogi: http://hhappymoments.blogspot.fi/
Elisen blogi: http://i-want-a-happy-smile.blogspot.fi/
Suskin blogi: http://stayweird-susanna.blogspot.fi/
Marin blogi: http://shine-bright-like-diamond.blogspot.fi/
Tässä vielä jonkunlainen kooste video viikonlopusta. Marilta en ottanut mitään kuvia tai videoita. Kertokaa mitä pitä pidätte tämmösistä postauksista missä kerron viikonlopusta. Koska yleinsä viikolla en tee mitään erikoista, mutta viikonloppuna harvoin lahnaan kotona. :D
♥: Maria
Tosi kiva!♥ Kuka toi jolla oli punaset hiukset ni oli?
VastaaPoistaMun isosisko :D
Poistavoi että on suloisii noi sun siskotkin ja oikee ilopilleri hassu se pienempi ;) mahtava video <3
VastaaPoistaMikä olisi sopiva ikä aloittaa vloggaaminen?
VastaaPoistaKun itse aloititte, kuinka kerroitte vanhemmillenne ja miten he suhtautuivat siihen?