Tiistai:
Lähdettiin kotoota 1.4.2014 20.30 maissa, oltiin lentokentällä joskus 21.30. Lähdettiin matkaan siis mun siskon kanssa kaksin. Lentokentällä syötiin ja käytiin ostamassa lentokoneeseen suklaata ja juomista. Lennon piti lähteä 23.40, mutta kone oli puoltuntia myöhässä. Saatiin se onneks aika hyvin kiinni lennon aikana. Lento meni suht nopeesti nukkuessa ja pelaamalla puhelimella xd
Lentokenttä ruokaaa
Autossa menossa lentokentälle
Keskiviikko:
Saavuttiin Hong Kongiin iltapäivällä paikallista aikaa. Siellä oli siis kello 5 tuntia edellä. Jouduttiin odottamaan matkalaukkuja melkein tunti, kyllä siinä kävi jo parikertaa mielessä tuleeko niitä meijän matkalaukkuja ollenkaan. Iskä tuli hakemaan meijät lentokentältä, ajettiin siitä puolisen tuntia kotiin. Mun tuttu oli siellä myös niin se lähti näyttämään meille paikkoja. Se ilta menikin leikkiessä pikkusiskon kanssa. Mentiin aikasin nukkumaan, kun oli siinä tullu valvottua melko paljon.
Torstai:
Ensimmäinen kokonainen päivä Hong Kongissa. Lähettiin Even ja mun siskon kanssa "compoundin" bussilla kohti metroasemaa, jonka nimi on "Lon Ping" . Otettiin metro kohti Tung Chungia, josta otettiin "hissi" joka menee korkeella ( vaikee selittää). Se vei meijät tosi korkeelle, jonne mentiiin kattomaan maailman isointa Buddha patsasta. Sinne piti vielä kävellä ihan himo pitkät rappuset ylös ja alas. Sieltä kun päästiin pois niin mentiin Outlet ostoskeskukseen, sieltä ei löytynyt oikein mitään. Sieltä jatkettiin matkaa metrolla Mong Kokiin, jossa mentiin ns. "gold fish marketiin ja Ladies Marketiin". Siis siellä myytiin kultakaloja pienissä muovipusseissa. Ladies marketissa oli ihan kaikkee maan ja taivaan väliltä. Feikkikamaa pöydät täynnä, sieltä sai halvalla vaikka ja mitä kun vaan jakso tinkiä :D. Kaikki kuvat on otettu puhelimella joten laatukin on sen mukainen.
Tollasseella mentiin sinne ylös^^
Buddhan sisältä
Paikallinen ratikka
Toivottavasti saitte jotain selkoo!
♥: Alexandra
ittekki oon ollu honkkarissa ja oli upeetA!!
VastaaPoistaOnko sulla sieltä mitään videoo?
VastaaPoistaGondoli on toi hissi XD
VastaaPoistaNäyttää upeelta paikalta! :) Tuleeks näitä lisää? ;) -Suvi
VastaaPoistaMahtavia kuvia on ja varmaan hienot näkymät tolta korkeelta...:-) -käytkö kuinka usein tuolla asti tapaamassa isää ? -käykö hän joskus suomessa sun luona ?
VastaaPoistaOnko mitään videoo sieltä?
VastaaPoistaOLI HIENOT KUVAT TEE MY DAY VIDEO JOKU KERTA VAIKKA SIITÄ SUN REISSUSTA HYVÄÄ YÖTÄ SINULLE!!
VastaaPoistaKivan korkeit noi rakennukset! : D
VastaaPoistaoii aiju piristit mun päivän! oot niin ihana<3 millon tulee videota sieltä honkkarista?
VastaaPoistaKuka on eve? Miks sun iskä on Kiinassa? Asuuko sun pikkusisko sun iskän luona kiinassa? Minkä ikänen se sisko oli kenen kaa lähit? :DD
VastaaPoistaVastaa pliis, jäi vähän epäselväks
Just nii miks sun isä on kiinassa(:
Poistakuulostaa kivalta! voisit esitellä sun ostokset vaikka videolla? :)
VastaaPoistaminkä makunen toi starbucks juoma oli?=)
VastaaPoistaKetä sukulaisiasi/perheen jäseniäsi asuu hong kongissa, luulin aluksi että menet vain lomailemaan enkä tiennyt että esim isäsi asuu sielä!:)
VastaaPoistaVoisit esitellä videolla sieltä ostoksia tai verrata Kiinaa???? ja Suomea.
VastaaPoistaAsuuko sun isäsä kiinassa? Ja voitko tehdä ostos videoo!<3
VastaaPoistaKuka on Eve? :) ja onko sulla pikkusiskokin <33 Mikä sen nimi on ja minkä ikäsii on sun isosisko ja pikkusisko? :)
VastaaPoista