Viikonloppu!
Heii! Lähin perjantaina junalla Riihimäelle. Siellä on järjestetty nyt 8 vuotena peräkkäin Beach Party, jossa on ollut esiintymässä eri artisteja. Toi oli mun neljäs kerta, kun oon ollut siellä. Siitä on nyt vähän niikun meiän perinne. Tosin tänä vuonna sinne ei lähteny muita kun mä ja Anni. Siiri ja Jenna oli siellä illalla, mut oltiin ehditty lähteä. Ja Mari ja Sani nähtiin siellä. Mutta siis mä ja Anni mentiin pitämään perinettä yllä ja oli kyllä kivaa. Iso porukka lukioitakin tuli ottamaan mun kaa yhteiskuvan ja jotkut toisetkin teistä tuli moikkaamaan! En muista ketkä kaikki siellä oli esiintymässä mutta ehdittiin nähdä Musta Barbaari ja Teflon Brothers. Lähettiin sen jälkeen junalla Tampereelle. Jouduttiin keskustassa venaamaan bussia jonkin aikaa nii käytiin mäkissä ja sielläkin joku tuli moikkaamaan. Ihanaa kun uskallatte, oon aina ihan yhtä hymyä jos joku tulee moikkaamaan. :3 Mentiin meille ja nukuttiin teltassa. En oo nukkunukkaan vielä kertaakaan tänä kesänä teltassa ja hyvin kyllä nukuttiin.
Herättiin Annin kanssa ja mentiin sisälle. Meillä oli siis juhlat jossa oli yhdistetty äidin&Teron häät, tuparit ja mun pikkusiskon synttärit. Siellä oli aika paljon väkeä. Aiju tuli sinne sen äidin kyydillä ja mut, Anni ja Aiju oltiin pyydetty että hulehdittais keittiöstä ja niistä tarjottavista. Saatiin siitä kyllä rahaa, mutta tuntukin ihan työltä :´D. Koko ajan oli kahvi tai joku lopussa ja hyvä kun ehittiin itekkään syömään.
toppi - Forever 21
bandeau - Gina Tricot
hame - H&M
Sunnuntaina menin Piian kanssa kaupungille ja oli kyllä tosi hauskaa. Yhessä vaiheessa alko sataan ihan kaatamalla. Kastuttiin ihan läpimäriks ja musta tuntuu että bussikuski katto mua osanottavasti kun mä vaan valuin sitä vettä :´D. Lähettiin mun veljen kaa junalla Helsinkiin ja iskä tuli hakemaan Pasilasta. :)
♥: Maria
Voisitteko pliis laittaa nimenne tohon alkuun, että tietäis kumpi teistä on kirjottanut postauksen? Koska kun te kaks kirjotatte molemmat tätä nii voi vaan arvailla ennen asukuvia yms.
VastaaPoistaWauude, sullahan oli vielä viimesenä lomaviikonloppuna kivoja biletyksiä : ) Ja jälleen naminami herkkupöytien äärellä : D Kivat kuvat ja kesäinen postaus : )
VastaaPoista