sunnuntai 28. syyskuuta 2014

best friend tag

Anni tuli meille perjantaina. Suski sai keskiviikkona skootteri kortin, joten oltiin skootterilla koulussa. Käytiin koulun jälkeen tankkaamassa ja suski vei mut metro asemalle. Oottelin siel Annia ja mentiin sit meille. Alettiin leipoa suolaista Boston kakkua, mihin laitettiin mm. pestoa, tuorejuustoa, paprikaa ja aurinkokuivattua tomaattia. Oli muuten hyvää! Mun piti tehä teille siitä postauskin, mutta unohin kuvata. :/. Sitten kuvattiin teille toi video ja katsottiin Outolintu. 

Lauantaina nukuttiin pitkää, laittauduttiin ja tehtiin ruokaa. Lähettiin sitten Aijun kanssa kaupungille, koska sekin oli just sen isällä. Kierreltiin Forumissa kauppoja ja pari juttua ostinkin. Lähin sitten kotiin, ja Anni lähti myöhemmin kotiin ja Aiju sen isälle. 

Meen tänään käymään Tervassa. Iskä menee pelaamaan sählyä, niin pääsen samalla sinne pariks tunniks. Aiju tulee meille kohta, niin se pääsee samalla kyydillä :).

Tässä kuitenkin se video mikä tehtiin Annin kaa.


♥: Maria

1 kommentti:

  1. Kivaa kun on noin hyviä ystäviä pitkälta ajalta : ) Hauska ja mukava video <3

    VastaaPoista