torstai 9. kesäkuuta 2016

loma-aamut

Maria

Mun sisäinen kelloni on herättänyt mut alkulomasta aina joskus 7 aikaan. Se on ihana tunne kun tajuaa, ettei tarvitse nousta vaan voi jatkaa unia. Herään myös siihen kun alkaa tulla valoisaa, niin otan unimaskin yöpöydältä ja jatkan unia. Ajattelin kertoa teille eilisestä aamusta, joka on just sellainen minkä takia rakastan kesälomaa. Ainoastaan lämmin ilma puuttui, mutta pikkuvikoja.

Heräilin aamulla joskus 7 ja 9 aikaan. Lopulta heräsin ehkä 12 ja makasin vaan sängyssä ja selasin puhelinta. Sitten kun jaksoin nousta niin menin pesemään hampaat ja keittämään kahvia. Tein aamupalaksi puuroa ja söin sen tuoreiden mansikoiden kanssa. (Tämä meinasi pilata aamun, koska huomasin että melkein kaikki mansikat olivat homeessa..) Tajusin että olen yksin kotona, joka on aamuisin ehkä paras tunne ikinä. Musiikki täysille, suihkuun ja laittautumaan. Lomalla on ihanaa kun ei ole kiire meikata. Sillon voi keskittyä meikkivoiteen levittämiseen vaikka kymmeneksi minuutiksi. Ainoa miinus tosin oli se, että ulkona satoi. Ei se haitannut, sillä olin sisällä. Aamupala on kyllä ihana syödä parvekkeella kun on lämmin, mutta eiköhän tässä vielä niitäkin aamuja tule.
IMG_8745 IMG_8749 IMG_8750 IMG_8754

Oon ollut viime aikoina yllättävän paljon kotona. Tai oon ollut kavereitten kaa paljon, mutta pysynyt Helsingissä. Ensi viikolla lähden Ruotsiin ja siitä Tampereelle ja sitten Tervakoskelle. Että ehkä nyt vain nautin tästä omasta sängystä ja rauhasta.

Tein tänään videon. Oon miettinyt jo kauan että haluaisin taas alkaa tekemään videoita. Ja tänään uskalsin! Käykää katsomassa ja kertokaa mitä pidätte!


3 kommenttia:

  1. oi ihanaa ku tää blogi on heränny taas henkiin ja kirjotat tosi kivasti sun elämästäs tänne joten postauksia on todella mukava lukea. Videokin oli todella kiva ja toivottavasti teet niitä lisää vielä jatkossakin jos vain itselläsi motivaatio pysyy. :)

    VastaaPoista
  2. mistä toi vaaleanpunainen kuppi on? ihan sairaan kivan näkönen!! :)

    VastaaPoista